maanantai 20. toukokuuta 2019

Leirikoulu Pikku-Syötteellä

Iina Mattila, Saaren koulun 6. lk.

Leirikoulu on kuutosluokkalaisten perinteinen retki jonnekin. Leirikoulu kestää tavallisesti noin kolme päivää.
Halusimme lähteä leirikouluun Pikku-Syötteelle. Pikku-Syötteellä oli parhaimmat mahdollisuudet aktiviteetteihin ja se oli sopivan lähellä.
Olimme leirikoulussa meidän luokan kanssa 25.-27.3 välisenä aikana. Matkaan lähti meidän koko luokka paitsi Jonne, aikuisia lähti Kirsi, Paula ja Kimmo.

Aloitimme valmistautumisen hyvissä ajoin; päätimme kohteen, aktiviteetit ja sen mitä myydään, jotta me saamme rahat sitä varten. Paljon työtähän se vaati, mutta se työ palkittiin.
Valmistauduin kotona hyvissä ajoin. Aloitin pakkaamisen melkein viikko ennen leirikoulua, ettei tulisi yllätyksenä, että jotain puuttuisi.

Ma 25.3.
Meidän lähtö oli jo seitsemältä aamulla, joten heräsin hyvissä ajoin joskus kuuden aikaan. Minua jännitti lähteä reissuun, vaikka tiesin, että siitä tulee ikimuistoinen reissu.
Puin vaatteet ja lähdimme pakkaamaan autoa. Venytin nousemista niin kauan, etten kerennyt syödä
edes aamupalaa. Lähdimme kotipihasta ajelemaan noin puoli seitsemän ja kävimme hakemassa naapurin kyytiin. Tulimme juuri sopivasti, nimittäin linja-auto tuli melkein heti. Mutta ei reissua ilman tavaroitten jäämistä, nimittäin laskettelusukset jäivät suksiboxiin. Onneksi kuitenkin saimme ne.
Sitten lähdimme kohti Pikku-Syötettä. Matkalla kuuntelimme Lätkäjätkä Villeä ja pelasimme Angry Birdsiä. Ja myös nukuttiin.

Pysähdyimme Kiimingin ABC: llä. Kävimme siellä vessassa ja kaupassa. Sitten matka jatkui.
Olimme perillä joskus 11.00. Saimme huoneet ja veimme tavarat sinne. Minun kanssani samassa huoneessa oli Moona ja Jasmin. Kun kello oli 11.30, menimme syömään. Sitten oli leirikouluinfo. Siellä kerrottiin leirikoulun säännöt ja muita asioita.
Sitten vierailimme Luontokeskuksessa. Siellä meille kerrottiin Syötteen kansallispuistoista ja sitten teimme tehtäviä kuvasuunistuksena. Lopuksi katsoimme vielä suurpedosta kertovan elokuvan.
Seuraavaksi pääsimme ampumaan jousipyssyillä. Se oli kivaa, vaikka se oli tosi vaikeaa. Sitten oli ruokaa. Kun mahat olivat täynnä, lähdettiin kodalle syömään makkaraa. Minä en jaksanut syödä makkaraa, joten en ostanut sitä. Käytiin myös pyörimässä lumihangessa ja ottamassa kauniita valokuvia.

Sitten oli iltapala. Söin pikaisesti sen, kävin iskällä kylässä ja lähdin pesulle. Kirjoitin päiväkirjan ja menin nukkumaan.

Ti 26.3
Yö oli todella levoton. Jotkun ihmeen ipanat juoksivat ja huusivat käytävillä koko yön, joten heräsin ainakin 10 kertaa.
Aamulla heräsimme joskus seitsemän aikaan, vaikka herätys olisi ollut vasta kahdeksalta. Katsoimme Pikkukakkosta ja puimme päivävaatteet. Odotimme, että kello oli puoli yhdeksän ja lähdimme aamupalalle.
Odotimme innolla laskettelua.
Aamupalan jälkeen menimme pakohuoneeseen. Se oli kiva. Saimme toisiksi parhaan ajan, joka oli 24.17. Meidän tiimin nimi oli Black pepper.
Sitten oli lounas. Ennen lounasta me näimme Uuden Päivän näyttelijän Valtteri Lehtisen. Emme uskaltaneet käydä pyytämässä yhteiskuvaa. Sitten mentiin syömään.
Ruoan jälkeen oli päivän kohokohta, kun päästiin laskettelemaan. Rinteet olivat melkein ihan tyhjät ja se oli onni. Ilma oli niin hyvä, että olisin voinut laskea koko päivän, mutta aikaa oli vain kolme tuntia. Rinteet oli hyvin hoidettu ja ne pysyi hyvässä kunnossa melkein koko päivän. Ainut huono puoli oli se, että hissien nousut menivät huonoiksi.

Laskettelun jälkeen oli lautapelejä ja sauna. Sitten tein iltatoimet, kirjoitin päiväkirjan ja menin nukkumaan.

Ke 27.3
Nukuin koko yön kuin tukki. Heräsin taas seitsemältä. Heti kun heräsin, aloin siivoamaan ja pakkaamaan, että kaikki olisi valmiina melkein heti, kun tulisimme seinäkiipeilemästä.


Menimme aamupalalle hyvissä ajoin, että meille jää aikaa vielä siivota ja vaihtaa kiipeilyvaatteet. Seinäkiipeily oli hauskaa, mutta kädet tulivat tosi kipeäksi. Kiipesin kolme kertaa helpoimman seinän. Kävimme hakemassa tavarat aulaan ja menimme syömään. Sitten pakkasimme auton ja otimme yhteiskuvan.
Sitten alkoi matka Ranualle. Matka kesti noin tunnin ja meni katsellessa puhelinta. Saavuimme Ranualle ja kävimme sisällä hakemassa rannekkeet ja radiot, jotta kuulimme, mitä opas sanoi. Kävimme katsomassa vaikka mitä eläimiä. Esimerkiksi naalia, jääkarhua, ilvestä ja ahmaa.
Sitten mentiin syömään ruokaa. Ruoka oli tosi hyvää. Ruoan jälkeen kävimme Fazerin myymälässä ostamassa tuliaisia. Ostin itselle Lontoonrae-suklaata ja patukoita.
Sitten pääsimme katsomaan huskyja. Saimme olla vapaasti huskytarhassa ja rapsuttaa niitä. Ne olivat tosi söpöjä.



Siliteltiin koiria noin puoli tuntia ja lähdimme vessan kautta kotiin. Matkalla kaikki olivat tosi väsyneitä ja suurin osa tuijotti vain puhelinta. Pysähdyimme Tupoksella vessatauolla. Loppumatkalla pakattiin ja siivottiin bussia. Sitten leirikoulu oli päättymässä. Oli tosi haikeat fiilikset, koska oli ollut niin mukava kolme päivää. Kun pääsin kotiin, olin helpottunut, koska olin niin väsynyt. Mutta olisi ollut kiva jatkaa vielä yksi päivä.

Reissu oli kokonaisuudessaan todella kiva. Yllätyin monessa asiassa ja olin todella tyytyväinen. Reissusta parhaan teki varmasti meidän mahtava ryhmähenki joka meiltä löytyy. Olisi todella kiva päästä uudelleen.
Kiitos kaikille!


sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Laulu koti-ikävästä oli mielenkiintoinen kokemus

Oona Pisilä 8A

Oulun kaupunginteatterin kantaesitys Laulu koti-ikävästä perustuu samannimiseen palkittuun dokumenttielokuvaan, jonka on ohjannut Mika Ronkainen. Näytelmä oli mielenkiintoinen kokemus erilaisine musiikkiesityksineen.

Tositapahtumiin perustuneen esityksen teema on ruotsinsuomalaisuus, sekä toisen päähenkilön Kai Latvalehdon identiteettikriisi, joka oli ikään kuin lauennut Kain oman pojan Oivan syntymästä. Keskeinen osa näytelmää on myös Kain ja hänen isänsä Taunon isä-poikasuhde, joka syvenee heidän matkansa aikana Oulusta Göteborgiin ja takaisin. Pientä erilaisuutta näytelmään tuo se, että yksi roolihenkilö on Mika Ronkainen, joka kuvasi dokumenttielokuvaa. Matkan aikana Kai ja Tauno muistelevat vanhoja Ruotsin aikoja ja tapaavat vanhoja kavereitaan, kuten Maukan ja Kain kaksi lapsuudenystävää.

Näytelmän roolivalinnat olivat hyvin onnistuneet, koska kaikki näyttelijät sopivat omiin rooleihinsa ja tekivät esityksestä mielenkiintoisemman. Kain ja Taunon keskustelut autossa kävivät välillä vähän pitkäveteiseksi, mutta aiheeseen liittyvät musiikkiesitykset olivat mukavia piristyksiä keskusteluiden välissä.

Vaikka näytelmässä oli paljon keskustelua samoista aihepiireistä, lavasteita ja rekvisiittaa käytettiin hyväksi, ja kohtaukset olivat näin monipuolisempia. Valaistuksella saatiin luotua hienoa tunnelmaa eri kohtausten ympärille, ja vaikka lavalla saattoi olla monia eri henkilöitä yhtä aikaa, oli helppo pysyä mukana, kuka puhuu ja missäkin, kun valospotit oli kohdistettu puhuviin henkilöihin.


Näytelmän aihe ei ollut itselleni erityisen mielenkiintoinen, mutta näyttelijäsuoritukset ja musiikki jäivät positiivisesti mieleen. Katsomossa näkyi paljon iäkkäämpiä ihmisiä, joille aihe oli varmasti tärkeä. Toisaalta oli mukava olla katsomassa juuri tuollaista aihetta koskevaa näytelmää, kun asiat näki vähän erilaisesta näkökulmasta. Kokonaisuudessaan esitys oli hyvin toteutettu, monipuolinen esitys, jota oli mukava seurata.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Anniina - Osa 2

Elina Mattila, 8A

“Noh?” kysyin hyvin tietoisena siitä, että Kristian tekee hirveän shown jo sukkansa katoamisesta. Kristian ottaa teatraalisesti lasit nenältään ja alkoi selittämään: “Hän oli MINUN tietokoneellani, MINUN Facebookissani ja mikä pahinta, hän lähetti aivan kamalia viestejä MINUN Fb-kavereilleni.” Saan hädin tuskin pidäteltyä naurua. Kysyn: “Mikael. Minkähänlaista viestiä olet lähetellyt Krisun kavereille?” Mikael repeää nauramaan: “‘Minä taidan rakastaa sinua!’ ja sitä rataa” Hajosin ihan täysin ja tyrskin: “Hienoa Mikael! Mahtavaa!” vatsaani sattui kun nauroin niin paljon. Kristiania ei naurattanut: “Niin juuri. Sinä et siis aio tehdä yhtään mitään tuolle riiviöpenikalle?” “En”, hihkuin vedet silmistä vuotaen.

Lopun illan autankin Mikaelia läksyissä Kristianin mököttäessä huoneessaan. Käyn myös lenkillä ja kiusaan Kristiania vielä vähän lisää. Kellon ollessa yhdeksän syrjäydyn huoneeseeni, laitan kuulokkeet popittamaan 4Minutea ja olen puhelimella.

Aamulla herään hirveään huutoon.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Anniina - Osa 1

Elina Mattila, 8A                                                                                                                       


On kulunut kaksi vuotta siitä, kun isä kuoli. On kulunut vuosi siitä, kun äiti löysi uuden miehen. On kulunut puoli vuotta siitä, kun elämäni muuttui ihan kamalaksi. Isän kuolemako ei ole kamalaa? Ei silloin, kun isä on jo valmiiksi kamala.  Ja nyt minulla on sekä kamala isosiskopuoli Laura, että velipuoli Kristian (hän on saman ikäinen kuin minä ja hän on samalla luokalla kuin minä) ja  ärsyttävä pikkuveli Mikael.
Yritän lukea historiankokeisiin samalla, kun Laura popittaa massamusiikkiaan käytävän toisella puolella. Äiti ja isäpuoleni Pasi ovat töissä. Haukottelen ja hieron silmiäni. Ei tässä melusaasteessa pysty keskittymään. Nousen, venyttelen ja menen Lauran huoneeseen koputtamatta. “Voisitko ystävällisesti laittaa tuota niinsanottua musiikkias pienemmälle? Nimittäin jotku yrittää lukee kokeisiin”, huudan läpitunkevan bassonjytkeen yli. Laura mulkaisee minua iPadinsa ylitse  hyytävästi ja musiikki hiljenee parilla pykälällä. “Vielä saman verran niin kuulis omat ajatuksensa kiitos,” hymyilen hänelle enkelimäisesti. Musiikki hiljenee vielä vähän, joten kiitän häntä ja häivyn.

Tunnin kokeisiinluvun jälkeen olin ansainnut ainoastaan hartiakipuja. Sitten Kristian pöllähtää paikalle raahaten Mikaelia T-paidan kauluksesta. Mikael pidättelee naurua. “Tiedätkö missä hemmetissä tää penikka on ollu viimeiset kaksi tuntia?” hän kuulosti äärimmäisen vihaiselta.







Jatkuu ensi viikon torstaina!

                                                                                    


lauantai 2. huhtikuuta 2016

Matka tuntemattomaan

Milja Raitanen 8a, 21.3.2016


Sotalapset on dokumenttielokuva vuodelta 2003. Sen on
käsikirjoittanut ja ohjannut  Erja Dammert.
Elokuvassa entiset sotalapset Sirkka Artman, Riitta Grundel-Koskinen, Jorma Hauru, Irmeli Heimo, Marja Kinos, Pentti Käppi sekä Jouko Lehtonen muistelevat kokemuksiaan sota-ajalta. Elokuvan tarkoituksena on tuoda esille lapsen näkökulmaa sotalapseksi joutumisesta.

Päähenkilöt kertovat lähtemisen vaikeudesta, jännittävästä junamatkasta Ruotsiin, uudesta perheestä, vieraaseen kieleen ja kulttuuriin sopeutumisesta ja lopulta paluusta kotiin. Elokuva ei ole pelkkä historiallinen kuvaus, vaan siinä tuodaan esille myös lasten tunteet ja ajatukset. Päähenkilöt kertovat tarinansa omin sanoin ja heidän käyttämänsä kieli on hyvin selkeää ja asiallista. Mustavalkoiset kuvat ja videot avaavat miljöötä ja tapahtunutta katsojalle.  


Elokuva on mielestäni tehty oikein hyvin. Entisten sotalasten kertomusten ja kuvamateriaalin vuorottelu antaa laajan kokonaiskuvan tapahtuneesta. Vaikka sotalapset ovat ehtineet jo eläkeikään, kertomuksissa heidät voi edelleen kuvitella niiksi pieniksi, pelokkaiksi lapsiksi, jotka olivat vailla tietoa tulevasta matkalla kohti tuntematonta. Mielestäni elokuva on hyvin vakuuttava, sillä ihmiset kertovat tapahtuneesta omien kokemustensa pohjalta. Elokuva avaa toista maailmansotaa hyvin eri näkökulmasta kuin aikaisemmat katsomani. On hyvä huomata, miten maailmansota näkyi Suomessa, vieläpä lapsilla. Ennen tätä elokuvaa käsitykseni toisesta maailmansodasta keskittyi Saksaan ja holokaustiin. Huonona puolena elokuvasta mainitsisin sen, että se on osittain hieman pitkäveteinen.

Suosittelen elokuvaa niille, jotka ovat kiinnostuneita talvi- ja jatkosodan tapahtumista. Elokuvan katsominen auttaa ymmärtämään sotalapsiksi joutuneita ja muistuttaa meitä siitä, kuinka hyvin asiat meillä ovat.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Seiskat tutustuivat kirjastoon


Saaren koulun seitsemännet luokat kävivät perinteisesti kirjastovierailulla perjantaina 18.9. klo 12-14.


Kirjastotoimenjohtaja Heikki Lahnaoja vinkkasi kirjoja ja kertoi Sanapommi-lukudiplomi-listasta satunurkkauksessa. 
Sitten oppilaat pääsivät etsimään kirjoja, lehtiä ja levyjä "kirjastoharhailun" merkeissä.

Milla ja Siru etsivät lehtisalista historialehteä.

Kirjastossa on mukava oleskella, lueskella, pelailla ja nauttia vaikka kuppi kuumaa maitokahvia automaatista. 

Lopuksi oppilaat lainasivat omavalintaisia kirjoja. Vielä lainaaminen onnistui pelkällä nimellä. Mutta pian mukana pitää olla lainakortti, koska kirjasto siirtyy uuteen Outi-kirjastojen tietokantaan.