maanantai 23. maaliskuuta 2015

Saaren koulun 8. luokat tekivät teatteriretken Ouluun 20.2.2015.


Kun olet Addams
Miia Pietilä 8C

Kävin Oulun kaupungin teatterissa katsomassa Pertti Sveholmin ohjaaman The Addams family -musiikkikkomedianäytelmän. Näytelmässä katsojat kuljetettiin mukaan perheen yhdessäeloon. Aiheena oli Wednesdayn (Lotta Vaattovaara) rakastuminen nuoreen Lucakseen (Antti Annola), mutta myös äidin (Merja Larivaara) ja isän (Kari-Pekka Toivonen) huoli Wednesdayn aikuistumisesta ja itsenäistymisestä.

Näytelmä oli hyvin mielenkiintoinen ja eloisa. Yksi, minusta mahtavin lisäys oli lavan edessä Henna Linkon johtama orkesteri, joka soitti hyvin taidokkaasti näytelmän tilanteeseen sopivia kappaleita. Se nostatti tunnelmaa todella paljon ja ainakin minulle se aiheutti myös kylmiä väristyksiä. Myös lavasteet, puvut ja taitava tanssiryhmä saivat suorastaan vereni hyytymään ihastuksesta. Lavasteet olivat Jyrki Sepän taidon jälkeä ja todella hienot. Ne myös vaihtuivat tarpeeksi useasti. Puvustuksen on loihtinut Pasi Räbinä, jolle suuret kiitokset hyvin kauniisti luoduista vanhanaikaisista puvuista!

Näytelmässä hienoa oli myös sen kauniisti kuvattu juoni, joka oli myös helposti seurattavissa. Lisäksi näyttelijät olivat minusta erinomaisia. Erityisesti haluaisin mainita Merja Larivaaran ja hänen aviomiehensä Kari-Pekka Toivosen loistavat suoritukset ja eläytymiset. Haluan myös mainita Aki Louhelan hyvän eläytymisen hänen hauskaan ja erikoiseen roolihahmoonsa Festeriin, joka oli Addamsin perheen henkilökohtainen palvelija ja oli rakastunut myös kuuhun.




“Perhe ensin, perhe sitten”
Hilja Rautio 8A

The Addams Family on Pertti Sveholmin ohjaama runsaalla huumorilla höystetty musiikkinäytelmä, joka perustuu Charles Addamsin luomiin hahmoihin. Se kertoo Central Parkissa asuvan goottiperheen erikoisista, mutta läheisistä suhteista sekä perheen tyttären yrityksestä olla normaali rakastamansa pojan vanhempien silmissä. Näytelmässä nouseekin vahvasti kysymys, mikä lopulta on normaalia. Kaikkien keskiarvojen noudattaminen vai sittenkin vaan omana itsenään oleminen? Toinen näytelmässä esille tuleva seikka on rehellisyys, jota perheen äiti pitää itsestäänselvyytenä, kunnes saa kuulla salaisuuden.

Näytelmän pääosissa seikkailevat perheen vanhemmat Gomez ja Morticia (Kari-Pekka Toivonen ja Merja Larivaara) sekä heidän tyttärensä Wednesday (Lotta Vaattovaara) ja tämän poikaystävä Lucas (Antti Annola). Kaikki hahmot ovat hyvin persoonallisia ja näyttelijät ovat onnistuneet rooleissaan todella hyvin. Jokaisella hahmolla on näytelmässä myös itselleen ominaista musiikkia. Mm. perheen isän kohdalla musiikki on usein haikeaa ja epätoivosta, kun hän on ongelmissa perheensä naisten kanssa.

Musiikkia käytetään näytelmässä taitavasti: Jo alusta lähtien se saa kuulijan ja katselijan mukaan oikeanlaiseen tunnelmaan, eikä se tee näytelmästä yhtään pitkäveteistä. Näytelmän keskellä musiikki toimii kuin korostettuina vuorosanoina. Monen kappaleen aikana tanssii myös ryhmä hienoine koreografioineen ja aiheeseen kuuluvine asuineen. Jopa musiikkia soittavan bändin jäsenet on maskeerattu ja puvustettu näytelmän mukaisesti. Kokonaisuus on vaikuttava.

Jos näyttelijät, musiikki ja asut ovat vaikuttavia, sitä on myöskin lavastus! En olisi ikinä uskonut yhteen teatterisaliin mahtuvan niin monta eri lavastetta ja tapahtumapaikkaa. Kartanoa kuvattniin aan sisältä ja ulkoa, katolta ja kellarista. Sen lisäksi on porttia, metsää, kidutuskammiota ja mustanpuhuva makuuhuone. Lavasteet vievät paljon huomiota ja pienetkin efektit, kuten lentävät lepakot tai sirppikuu taivaalla saavat olon tuntumaan, niin kuin olisi itse siellä paikalla. Kaikesta siitä lavasteen määrästä huolimatta paikat vaihtuivat nopeasti ja huomaamattomasti kohtausten välissä tai musiikin aikana.

Kokonaisuudessaan siis näytelmä oli mahtava kokemus, eikä pitkä näytös kyllästyttänyt kertaakaan. On vaikea keksiä asioita, joista en pitänyt, ainakaan niitä ei nyt tule mieleen. Suosittelen näytelmää erityisesti huumorinnälkäisille ja niille, jotka haluavat nähdä jotain vähän “erilaista”. Tai mistä sitä tietää, kenelle tämä on erilaista ja kenelle ei: “Hämähäkin normaali on kärpäselle kauhistus.”