torstai 21. huhtikuuta 2016

Anniina - Osa 2

Elina Mattila, 8A

“Noh?” kysyin hyvin tietoisena siitä, että Kristian tekee hirveän shown jo sukkansa katoamisesta. Kristian ottaa teatraalisesti lasit nenältään ja alkoi selittämään: “Hän oli MINUN tietokoneellani, MINUN Facebookissani ja mikä pahinta, hän lähetti aivan kamalia viestejä MINUN Fb-kavereilleni.” Saan hädin tuskin pidäteltyä naurua. Kysyn: “Mikael. Minkähänlaista viestiä olet lähetellyt Krisun kavereille?” Mikael repeää nauramaan: “‘Minä taidan rakastaa sinua!’ ja sitä rataa” Hajosin ihan täysin ja tyrskin: “Hienoa Mikael! Mahtavaa!” vatsaani sattui kun nauroin niin paljon. Kristiania ei naurattanut: “Niin juuri. Sinä et siis aio tehdä yhtään mitään tuolle riiviöpenikalle?” “En”, hihkuin vedet silmistä vuotaen.

Lopun illan autankin Mikaelia läksyissä Kristianin mököttäessä huoneessaan. Käyn myös lenkillä ja kiusaan Kristiania vielä vähän lisää. Kellon ollessa yhdeksän syrjäydyn huoneeseeni, laitan kuulokkeet popittamaan 4Minutea ja olen puhelimella.

Aamulla herään hirveään huutoon.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Anniina - Osa 1

Elina Mattila, 8A                                                                                                                       


On kulunut kaksi vuotta siitä, kun isä kuoli. On kulunut vuosi siitä, kun äiti löysi uuden miehen. On kulunut puoli vuotta siitä, kun elämäni muuttui ihan kamalaksi. Isän kuolemako ei ole kamalaa? Ei silloin, kun isä on jo valmiiksi kamala.  Ja nyt minulla on sekä kamala isosiskopuoli Laura, että velipuoli Kristian (hän on saman ikäinen kuin minä ja hän on samalla luokalla kuin minä) ja  ärsyttävä pikkuveli Mikael.
Yritän lukea historiankokeisiin samalla, kun Laura popittaa massamusiikkiaan käytävän toisella puolella. Äiti ja isäpuoleni Pasi ovat töissä. Haukottelen ja hieron silmiäni. Ei tässä melusaasteessa pysty keskittymään. Nousen, venyttelen ja menen Lauran huoneeseen koputtamatta. “Voisitko ystävällisesti laittaa tuota niinsanottua musiikkias pienemmälle? Nimittäin jotku yrittää lukee kokeisiin”, huudan läpitunkevan bassonjytkeen yli. Laura mulkaisee minua iPadinsa ylitse  hyytävästi ja musiikki hiljenee parilla pykälällä. “Vielä saman verran niin kuulis omat ajatuksensa kiitos,” hymyilen hänelle enkelimäisesti. Musiikki hiljenee vielä vähän, joten kiitän häntä ja häivyn.

Tunnin kokeisiinluvun jälkeen olin ansainnut ainoastaan hartiakipuja. Sitten Kristian pöllähtää paikalle raahaten Mikaelia T-paidan kauluksesta. Mikael pidättelee naurua. “Tiedätkö missä hemmetissä tää penikka on ollu viimeiset kaksi tuntia?” hän kuulosti äärimmäisen vihaiselta.







Jatkuu ensi viikon torstaina!

                                                                                    


lauantai 2. huhtikuuta 2016

Matka tuntemattomaan

Milja Raitanen 8a, 21.3.2016


Sotalapset on dokumenttielokuva vuodelta 2003. Sen on
käsikirjoittanut ja ohjannut  Erja Dammert.
Elokuvassa entiset sotalapset Sirkka Artman, Riitta Grundel-Koskinen, Jorma Hauru, Irmeli Heimo, Marja Kinos, Pentti Käppi sekä Jouko Lehtonen muistelevat kokemuksiaan sota-ajalta. Elokuvan tarkoituksena on tuoda esille lapsen näkökulmaa sotalapseksi joutumisesta.

Päähenkilöt kertovat lähtemisen vaikeudesta, jännittävästä junamatkasta Ruotsiin, uudesta perheestä, vieraaseen kieleen ja kulttuuriin sopeutumisesta ja lopulta paluusta kotiin. Elokuva ei ole pelkkä historiallinen kuvaus, vaan siinä tuodaan esille myös lasten tunteet ja ajatukset. Päähenkilöt kertovat tarinansa omin sanoin ja heidän käyttämänsä kieli on hyvin selkeää ja asiallista. Mustavalkoiset kuvat ja videot avaavat miljöötä ja tapahtunutta katsojalle.  


Elokuva on mielestäni tehty oikein hyvin. Entisten sotalasten kertomusten ja kuvamateriaalin vuorottelu antaa laajan kokonaiskuvan tapahtuneesta. Vaikka sotalapset ovat ehtineet jo eläkeikään, kertomuksissa heidät voi edelleen kuvitella niiksi pieniksi, pelokkaiksi lapsiksi, jotka olivat vailla tietoa tulevasta matkalla kohti tuntematonta. Mielestäni elokuva on hyvin vakuuttava, sillä ihmiset kertovat tapahtuneesta omien kokemustensa pohjalta. Elokuva avaa toista maailmansotaa hyvin eri näkökulmasta kuin aikaisemmat katsomani. On hyvä huomata, miten maailmansota näkyi Suomessa, vieläpä lapsilla. Ennen tätä elokuvaa käsitykseni toisesta maailmansodasta keskittyi Saksaan ja holokaustiin. Huonona puolena elokuvasta mainitsisin sen, että se on osittain hieman pitkäveteinen.

Suosittelen elokuvaa niille, jotka ovat kiinnostuneita talvi- ja jatkosodan tapahtumista. Elokuvan katsominen auttaa ymmärtämään sotalapsiksi joutuneita ja muistuttaa meitä siitä, kuinka hyvin asiat meillä ovat.